Nykypäivänä rahoitusmarkkinat ovat vilkkaat ja erilaisia lainaa ja luottoa tarjoavia yrityksiä on tullut perinteisten pankkien rinnalle runsaasti kuin sieniä sateella. Tavallisen kuluttajan voi olla hyvinkin vaikeaa löytää itselleen se sopivin lainantarjoaja lukuisten palvelutarjoajien joukosta. Siksi onkin hyvä, että on olemassa Freedom rahoituksen kaltaisia palveluita, joissa useita lainan tarjoajia on koottu saman katon alle kuluttajalle ystävällisessä muodossa.
Mikä on Freedom Rahoitus?
Freedom rahoitus on tosiaan koonnut samaan paikkaan useita eri lainantarjoajia ja heidän palveluhenkilöstönsä etsii kullekin asiakkaalle sen sopivimman lainan tämän antamien ehtojen mukaan. Lainaa voi hakea esimerkiksi matkalainana, remonttilainana, venelainana tai autolainana, mutta rahan käyttäminen ei ole sidottu mihinkään tiettyyn kohteeseen.
Freedom rahoitus kuuluu pohjoismaiseen Freedom Finance -ryhmään ja se on tällä hetkellä ainoa lainojen välittäjä Suomessa. Sen kautta on mahdollista saada lainaa vakuudettomasti jopa 20 000 euroa ja myös vakuudelliset lainat ovat mahdollisia. Palvelun käyttäminen on asiakkaalle maksutonta ja turvallista, sillä jokainen asiakas tunnistetaan ennen lainapäätöksiä.
Kuka voi saada lainaa Freedom rahoitukselta?
Freedom rahoitus myöntää lainaa vain yli 23 -vuotiaille säännölliset tulot ja moitteettoman maksuhistorian omaaville henkilöille. Nuorten hakijoiden lainansaantimahdollisuudet ovat paremmat, jos lainassa on myös toinen hakija, esimerkiksi aviopuoliso.
Kuinka Freedom rahoitukselta haetaan lainaa?
Freedom rahoitus on hyvin monipuolinen palvelu siitäkin syystä, että lainaa voi hakea usealla eri tavalla. Yleisin tapa on varmasti täyttää helppo lainahakemus Internetissä Freedom rahoituksen kotisivuilla osoitteessa www.freedomrahoitus.fi.
Lisäksi lainaa on mahdollista hakea soittamalla Freedom rahoituksen palvelunumeroihin, jotka löytyvät myös tuolta samalta sivulta. Palveluun on mahdollista jättää myös soittopyyntö, jolloin Freedom rahoitukselta soitetaan asiakkaalle päin, kun tämän asettamien ehtojen mukainen laina on löytynyt.

Kommentit